*

JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia sekä toivoo korjaukset edes sähköpostiinsa. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

EU:n siirtolaiset Britanniassa

Työväenpuolueen johtajan Jeremy Corbyn sanavalinta tavoitteistaan kuuluu jotenkin, että hän ajaa työväestön oikeuksia edistävää Brexitiä ja Britanniassa olevien EU:n siirtolaisten oikeuksia.

Mieleni aavistuksen liikuttui termistä EU:n siirtolaiset, kun sitä käytetään tässä kontekstissa. Jos oikein muistan, niin Britannia on neitsytkuningatar Elisabet I:n ajoista lähtien rosvonnut erityisesti Euroopan ulkopuolisia maita ja kansoja lähtien erilaisista kauppakomppanioista ja sieltä mm. Lähi-idän öljyn pumppaamiseen. Kohteitten taloudellinen tai sivistyksellinen samanaikainen kehittäminen ei tällä valkoisen miehen taakkaa kantavalla ylhäisöllä ole ollut teoissa päällimmäisenä.

Historiallisesti katsoen Britannian toiminta on yksi tärkeimmistä syistä, miksi Lähi-itä ja Afrikka on kehittynyt siksi, mitä se nyt on. Nyt kun Britannia kuorinut kerman päältä se heittää roskat muun Euroopan siivottavaksi. Myönnettäköön, ettei Britannia ole ainoa, jolla ei ole puhtaat jauhot siirtomaa-ajoista pussissa.

http://www.elmundo.es/internacional/2017/06/12/593d6f1e22601d0d0e8b460b....

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

On hyvä muistaa, jotta British Museum on maailman suurin varastetun tavaran näyttely.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Varmasti näinkin.
Mutta mistä johtuu se että Afrikka on niin taantunut.
Jotain kehitystä luulisi tapahtuvan, siirtomaa-aika on historiaa.
Brittien asema esim. Somaliassa ei liene kovin suuri.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 2/MV: "..mistä johtuu se että Afrikka on niin taantunut.."

Jospa siirtomaavallat ovat imeneet maanosan niin kuiviin, että kestää 1000 vuottaa päästä pelkästään lähtötilanteeseen.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Meillä vaan ei ole aikaa 1000 vuotta. Afrikan väestöräjähdys on sitä luokkaa että parinkymmenen vuoden päästä välimeren yli voi kävellä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset