*

JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia sekä toivoo korjaukset edes sähköpostiinsa. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

Aatu kuolikin Etelä-Amerikassa?

Nyt kun noita salaisia asiakirjoja Yhdysvalloissa julkistetaan, niin huippua taitaa edustaa kansallisarkiston holveista juuri pulpahtanut  CIA:n asiakirja, jonka mukaan Adolf Hitler (*1889) ei tehnyt itsemurhaa bunkkerissaan 30.4.1945, vaan onnistui pakenemaan Etelä-Amerikkaan. CIA:n agentti (koodinimeltä Cimelodoy-3) sai luotettavalta ystävältään Phillip Citroen’lta 28.9.1955 Hitleristä otetun valokuvan. Kuvauspaikka oli Tunja Kolumbian pääkaupungista Bogotásta noin 100 km koilliseen.

Ken tahtoo, uskokoon tähän tarinaan, mutta CIA:n asiakirjan julkitulo saattaa liittyä Kennedy -papereiden julkistamiseen sinä mielessä, että yritetään kääntää fokusta muualle raflaavalla epämääräisellä asiakirjalla, jonka totuusarvoakin on syytä epäillä. Sen verran asiassa voi olla aiheyhteyksiä totuuden kanssa, että yhdysvaltalainen tiedemies Nick Bellantoni Connecticutin yliopistosta vuonna 2009 tutki Moskovassa olevaa Hitlerin pääkalloksi väitettyä jäännöstä, jonka hän väitti kuuluvan 20-40  -vuotiaalle naiselle eikä Hitlerille.

http://www.lanacion.com.ar/2077848-segun-la-cia-adolf-hitler-vivio-en-co...
https://www.iggymakarevich.com/phillip-citroen-and-adolf-hitler-photogra...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Aatu tuskin sinne enää pääsi, mutta Josef Mengele eli kylläkin Paraguayssa tyytyväisenä vuoteen 1979 asti.

https://en.wikipedia.org/wiki/Josef_Mengele

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Aatulla tiettävästi oli kaksoisolentoja käytettävissään, joten ei tuo mahdotontakaan ole.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Mikä oli kaksoisolento Kolumbiassa kuvattu vaiko bunkkerista löytynyt ruumis? Ei tuottavaa roolia kannata heittää roskakoriin.
Historiankirjoitus on usein sitä, että kirjoittajan mielestä niin olisi pitäsi tapahtua tai sanoa. Ajan patina tekee niistä faktaa. Esimerkkieinä vaikkapa sanonnat: “se pyörii sittenkin”, “tässä seison enkä muuta voi ..” Tiettävästi nämä pantiin asianomaisten sanomiksi ensimmäisen kerran 100-150 vuotta heidän kuolemansa jälkeen.
Italialaiset mielellään toistavat: “Se non è vero, è ben trovato” (Vaikka se ei olisi totta, on se hyvin kerrottu).

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Asiakirja kuvaa hyvin CIA:n toimintaa, josta enemmän tietoa Tim Weinerin CIA:n historiikissa (Otava, 2010)!

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Aihetta ovat käsitelleet kirjoissaan sekä Veikko Huovinen (Veitikka) että Ian Kershaw (Hitler). Toinen sekoittaen taitavasti faktaa ja fiktiota ja toinen enemmän tutkimuksiin perustuen. Lisätään mukaan vielä Fredrik Forsythin fiktiivinen Odessan miehet.

Millään tasolla ei voida poissulkea sitä mahdollisuutta, että Hitler olisi selvinnyt pois Berliinistä aluksi metrotunneleita pitkin ja siirtyen venäläisten tykkitulen alla pienkoneeseen, jolla pois Saksan maaperältä.

Rahasta kyseinen operaatio ei ainakaan ollut kiinni.

Ja voidaan kysyä, miksi myös juuri Mengelen oli tärkeää selviytyä. Hän saattoi olla lääketieteellisesti hyvinkin paljon edellä länsikollegoitaan tehtyään julmia ihmiskokeita. Näistä tiedoista saattoi olla paljonkin hyötyä järjestettäessä pakomatkaa.

Bormann taas tiesi natsien taloudellisista sijoituksista...

Saksalaiset olivat juuri sodan päättyessä saaneet valmiiksi sukellusveneen, jolla Atlantin ylittäminen (alittaminen) olisi ollut mahdollinen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppi_XXI

Juha Hämäläinen

Hitlerin ja rouvansa kuolemasta Berliinissä keväällä 1945 ei ole mitään pitävää todistetta. Heidän ruumiitaan tai näiden osia ei löydetty eikä heidän kuolemaansa ollut kukaan todistamassa. Bunkkerista oli pakoreitti olemassa ja toisaalta pako saattoi tapahtua jo ennen väitettyä kuolinpäivää.

Etelä-Amerikkaan pakeni kymmeniä tuhansia natseja sodan päätyttyä. Hitlerillä oli erinomaiset edellytykset järjestää pakonsa. On hyvä myös muistaa, että Saksassa ja alppimaissa kävelee juuri nytkin iso liuta natsirikollisia täysin vapaina.

Toki moni tarvitsee rollaattorin tai rullatuolin avukseen. Natsirikollisten kiinniotto 40-luvulla oli todella heikko suoritus. Saksassa ja Itävallassa heitä suojelivat omat virkamiehet, tuomarit, poliisit ja muut entiset natsit, ja suojelevat edelleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset