JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

Puigdemont luovutetaan Espanjaan

Schleswig-Holsteinin oikeuslaitos on tehnyt tänään päätöksen, jonka mukaan suostutaan Espanjan pyyntöön karkottaa Katalonian entinen johtaja Carles Puigdemont. Häntä syytetään kapinaan ryhtymisestä ja julkisten varojen väärinkäytöstä. Kapinaksi katsotaan kansanäänestyksen järjestämistä 1.10.2017 Katalonian itsenäistymisestä ja julkisten varojen väärinkäytössyytös tulee äänestyksen järjestämisestä julkisin varoin, joita käytettiin tähän tarkoitukseen1,6 miljoonaa euroa.

Koska näistä rikoksista niin Saksassa kuin Espanjassa saa kutakuinkin samat rangaistukset, ei osavaltio katsonut olevan esteitä lailliselle luovutukselle, joka tulee tapahtumaan 60 vuorokauden sisällä mutta jota aikaa voidaan tarvittaessa pidentää 30 vuorokaudella.

Näin jälkiviisaasti herää kysymys, maksoiko Puigdemont poronpaistista liian kovan hinnan suostumalla tulemaan Suomeen kansanedustajan  (vast.) kutsusta. Ei myöskään voi välttyä siltä mielikuvalta, että kutsussa oli viitteitä kansanedustajan oman ja puolueen kissanhännännostosta. Jätettiinkö epähuomiossa tai jopa tahallaan ottamatta huomioon, että Espanjan turvallisuuspalvelu todennäköisesti seurasi tarkkaan Puigdemontin liikkeitä. Tuskin hänen turvamiehensä niin varomattomia olivat, että käyttivät kännyköitä rupatteluun ja ainakin meillä turva-alan ammattilaisen oli pitänyt tästä varoittaa pyytämällä edes irroittamaan akut.

 

http://www.elmundo.es/espana/2018/04/03/5ac33b49e5fdea0b118b460f.html

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Suomen viranomaiset tekivät kaikkensa, ettei Puigdemont olisi jäänyt kiinni Suomessa. Tässä asiassa viranomaiset onnistuivat mainiosti.

Luovuttamisen häpeän saavat kantaa nyt meidän puolestamme saksalaiset.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Näin jälkiviisaana voisi neuvoa, että Puigdemontin olisi kannattanut poistua Suomesta suoralla lennolla, koska Suomen viranomaiset melko selvästi ilmoittivat tutkivansa Espanjan lisäselvitykset ennen kuin ryhtyvät toimenpiteisiin.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Koko hommahan oli Espanjan turvallisuuspalvelun operaatio. Se löysi hyväksikäytettävän hölmön Suomen eduskunnasta ja tiesi Puigdemontin tarpeen kaikelle parlamentaariselle julkisuudelle.

Suomi ei kuitenkaan ollut maa, jolla olisi ollut riittävän vahva asema suhteessa muuhun Eurooppaan. Puigdemont olikin saatava Saksaan. Illalla laskettiin liikkeelle huhu, että Suomen poliisi valvoo lentoasemia Puigdemontin mahdollisen maasta poistumisen varalta.

Puigdemont saatiin näin ohjattua reitille, jossa se väistämättä joutuisi Saksaan. Maahan, jonka ei tarvitse välittää asiasta mahdollisesti nousevaa älämölöä ja jonka lait ovat sellaisia, että Puigdemontin luovutus olisi varma.

Puigdemont voi kiittää omaa julkisuushaluaan ja Mikko Kärnäå tapahtuneesta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tämä voi räjäyttää Katalonian tilanteen. Eihän Puigdemont kuitenkaan koko elämäänsä voi pakoilla, eli joku päätös on saatava. Espanja tekee tietenkin väärin jos vangitsee Puigdemontin poliittisista syistä, samoin EU jos ei tuomitse Espanjan toimia. Tuo väitetty rahojen väärinkäytös on vitsi, meidän poliitikot olisi kaikki linnassa jos verovarojen tuhlaamisesta tuomittaisiin.

Juha Hämäläinen

Puigdemontin jahti on poliittinen. Se ei istu suomalaiseen oikeustajuun. Jopa kolminkertainen tuomio suomalaiseen murhatuomioon verrattuna on täysin kohtuuton. Olemme kuitenkin kaikki osa EUta eikä mikään Uzbekistan.

Madridin hallitus olisi voinut vaivatta estää katalaanien äänestyksen, jos se nyt oli olevinaan niin vakava rikos.

Kysehän on siitä, ettei maan hallitus uskaltanut estää, koska se ei ollut varma kansan enemmistön mielipiteestä ja estämisen aiheuttamista reaktioista.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Itseäni vaivaa se, että samat tahot Suomessa jotka vauhkoavat, että Suomen perustuslakia rikottiin Suomen liityttäessä euroon ja vaativat siitä päättäneet jopa valtakunnanoikeuteen, niin ovat sitä mieltä, että Puigemont, joka kiistatta rikkoi Espanjan perustuslakia järjestäessään kansanäänestyksen ilman parlamentin lupaa, pitäisi päästä teostaan kuin koira veräjästä.

Juha Hämäläinen

#6. Vertaat Arto kovin eri tason tekoja, joilla kokoluokaltaan eri seuraukset. Katalonian äänestys oli vain äänestys muiden joukossa eikä siitä seurannut mitään Espanjalle.

EUn jäsenyys ja euro sen osana on vienyt Suomen itsenäisyyden täydellisesti. Meillä on EUn parlamentissa 1,99% äänivalta asioissa, jotka koskettavat myös itseämme. Suomi ei faktisesti ole enää itsenäinen valtio, vaikka kuinka näin intettäisiin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Eu;n jäsenyys ja euro sen osana on vienyt Suomen itsenäisyyden täydellisesti" Oleko siis sitä mieltä, etteikö esim. EU:n kuuluvat Saksa tai Ranska tai vaikkapa Irlanti ole enää itsenäisiä maita? Perustuslakia joko noudatetaan tai ei ja Katalonian itsenäisyydestä äänestettäessä sitä ei noudatettu ja mitä siitä Pugemonille ja kumppanille seuraa, sen päättä aikanaan Espanjan tuomioistuin.

Käyttäjän anttihalinen kuva
Antti Halinen

Asia ei ole vielä selvä. Nyt on päätöksen tehnyt osavaltion syyttäjä, jonka mukaan jutussa voidaan edetä luovutukseen. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin tuomioistuin, ei syyttäjä.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Kansanäänestyksen järjestäminen on julkisten varojen väärinkäyttöä, kun taas mummojen heittely rappusia alas ja 700 äänestäjän hakkaaminen sairaalaan on julkisten varojen oikein käyttöä. Vähän oudolta kuulostaa, mutta pakkohan se on noin olla kun lehdessä niin sanotaan. Itsehän en ole mikään juristi.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Eihän kukaan tervejärkinen ihminen voi puolustella Espanjan poliisin käyttäytymistä mielenosoittajia kohtaan, mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä Espanjan perustuslain rikkomisen kanssa.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Mielenkiintoista etteikö mielenosoittajia kohtaan käytetyt otteet olisi myös Espanjan perustuslain vastaista toimintaa. Jos noin ei ole, niin maa ei ole oikeusaltio alkuunkaan. Kyllä jokaisella maan kansalaisella on oikeus oikeudenmukaiseen kohteluun myös mielenosoituksissa.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

EU:n jäsenmaat ovat aika sekalainen joukko erilaisine arvoineen.
Siinä missä meillä kiekkofanit potkii poliisia ja mättää ratsuja mailalla turpaan, Espanjassa poliisi ampuu äänestäjiä ja pistää räppäreitä linnaan.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Onneksi Suomi on lähes huomaamattomasti tehnyt kaikkensa, jotta n. 10000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta voisivat jatkaa laittomasti Suomessa oleskelua etuuksineen.
Poliisi varmuuden vuoksi katselee muualle, jottei sitä syytetä etnisestä profiloinnista...

Puigdemont taas oli liian helppo nakki EU:n ja Espanjan inkv... anteeksi, väkivaltakoneistolle, joten hän saa underdogina täydet sympatiapisteet niiltä, joille läntinen Arvo Pohja vielä jotakin merkitsee.
EU:lle se merkitsee lähinnä unionista kerättyjen suojelurahojen maksua Turkille.
Jatketaan lehmänkauppoja...

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Taitaa Saksa pelata samaa peliä kuin Suomikin, olla tutkivinaan ja luovuttaminaan Puigdemonita Espanjaan.
Kovan hallan Saksa tekisi EU:lle ja sekä oikeusmaailmalle, jos luovuttaisi herran, kun seuraukset Kataloniassa voisivat olla äärimmäisen huonot pahaan kansannousuun.
Elän Saksan viisauden toivossa, että häntä ei luovuteta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset