JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

Trump - Syyria ja Peru

Presidentti Donald Trumpin piti olla ensi perjantaina Perun pääkaupungissa Limassa, missä on Latinalaisen Amerikan maiden huippukokous. Siellä oli tarkoitus valaa uskoa, että kaikille Amerikan maille USA on luotettava kumppani, ainakin luotettavampi kauppakumppani kuin Kiina.

Trumpin kotimaiset ongelmat sen kun kasaantuvat. Viimeisin oli FBI:n ratsaus hänen yksityisasianajajansa Michel Cohenin toimistoon. Trump taisi saada samanlaisen raivokohtauksen kuin, mitä toisen maailmansodanaikaisella eräällä tunnetulla johtajalla oli tapana saada.

Syyrian kaasuisku tuli siinä mielessä kreivin aikaan, että Trump sai tekosyyn jäädä pois huippukokouksesta, koska hänen pitää olla tekemässä tärkeää päätöstä ja seurata maailman menoa varmaankin tutulta tv-kanavalta coca colaa nautiskellen. Tämä kanava tuskin jatkuvasti korostaa USA:n massiivista budjettivajetta, jota tehdyt verohelpotukset osaltaan kasvattavat. Vain suuren laman aikaan budjettivaje ylitti 5% bkt:sta. Tänä vuonna luku on arviolta 4,2% ja vuonna 2022 jo 5,1%. Myös julkinen velka on suurimmillaan 70 vuoteen eli 96% bkt:sta.

Argentiinan presidentti Mauricio Macri oli puhunut itselleen tärkeän yksityisaudienssin Limassa, mutta se kuivui kasaan eikä varapresidentin Mike Pensen tapaaminen tuo samaa klooriaa Buenos Airesiin vietäväksi. Meksikon presidenttiä Enrique Peña Nietoa Trump tuskin olisi halunnut tavatakaan kasvoista kasvoihin. Venezuelan ja Kuuban kysymykset onnistuttiin myös samalla pitämään vihreän veran alla toistaiseksi. Paluumatkalla oli tarkoitus tehdä välilasku Kolumbiaan, missä presidentti Juan Manuel Santosin kanssa oli tarkoitus laittaa huumeasiat ojennukseen. Ei siis ihme, etteivät lyhytjännitteisyydestä moitittua Trumpia tällaiset laajakantoiset ja pitkäjännitteiset asiat oikein kiinnostaneetkaan.

Huono asia on, että Trump näin nosti Syyrian asian äärimmäisen korkealle tasolle, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sotaisaa tulevaisuutta maailmalle. Putinille se puolestaan voi olla tuhannen taalan paikka, kun maan sotavoimat ovat iskussa ja sulkia hattuun kaivattaisi kovasti.

 

https://www.clarin.com/mundo/donald-trump-suspende-primer-viaje-america-...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Jos Yhdysvaltain talous jotain kaipaa, niin uutta sotaa. Sota, jota käydään jossain muualla, mutta yhdysvaltalaisasein, kuumentaa aina talouden tappiin ja nostaa istuvan presidentin suosiota.

Nyt jos koskaan kannattaa ostaa General Electricin, Raytheonin ym. osakkeita. Vain halkeava atomi voi pilata tilaisuuden nopeisiin pikavoittoihin.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 1/J-PK: "Sota, jota käydään jossain muualla, mutta yhdysvaltalaisasein, kuumentaa aina talouden tappiin ja nostaa istuvan presidentin suosiota."

Tiettyä viitettä USA:n mielenkiinnosta sopivan kokoisiin kaukosotiin ja'demokratiavientiin' saa Defense News'n Top 100 listasta.
http://people.defensenews.com/top-100/

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset