JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

Kybersodan punaiset hälytysvalot vilkkuvat

Presidentille raportoiva kansallisen tiedustelun (National Intelligence) johtaja Dan Coats varoittaa, että USA:n infrastruktuuriin on kohdistunut laaja ja voimakas kyberhyökkäys erityisesti Venäjän, Kiinan, Iranin ja Pohjois-Korean taholta. Näistä Venäjän hyökkäyksen voimakkuus on ylitse muiden. Kohteena ovat muun muassa liittovaltion hallinto, puolustusvoimat, paikallishallinto sekä talouselämä.

Coats on erityisen huolissaan Venäjän jatkuvista aikeista lyödä kiilaa yhteiskunnan eri osapuolten välille kärjistääkseen sosiaalista ja poliittista eriarvoisuutta. Asia tuli viimeksi esille oikeusministeriön (Justice Department) syyttäessä 12 venäläistä agenttia demokraattien sähköpostien varastamisesta.

Coatsin viesti Venäjälle on, että USA tietää, mitä Venäjä tekee ja tietää, että Venäjä myös tämän tietää. Jos yhteistyötä aiotaan tehdä oikealla tavalla, niin nokittelukierteestä on päästävä eroon.

Wikipedian mukaan Coats muun muassa tuki hyökkäystä Irakiin (2003), painosti Obamaa rankaiseman Venäjää Krimin valtauksen vuoksi (2014) ja vastusti ’terroristisponsori’ Iranin kanssa tehtyä ydinasesopimusta (2015).

 

https://edition.cnn.com/2018/07/14/politics/director-of-national-intelli...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Oletko koskaan epäillyt, että tällaiset raportitkin voisivat olla kybersotaa?

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

1/PV: ”.. tällaiset raportitkin voisivat olla kybersotaa?”

Nietzche: Juuri mikään kielenkäyttö ei ole viatonta. "Totuus on metaforien, metonymioiden ja antropomorfismien liikkuva armeija." ..

1. metafora: (kr.) vertaukseen pohjautuva havainnollistava kuva, esim. tuolin jalka, lähteen silmä. Metaforille on huomattava merkitys runoudessa. Metaforineen = kuvallinen, metaforan luonteinen, metaforaa sisältävä.
2. metonymia: (kr.) sanan korvaaminen toisella, asiaan olennaisesti liittyvällä sanalla, nimenvaihto; esim. soittaa Mozartia (Mozartin sävellyksiä)
3. antropomorfisminen: (kr. antrophos = ihminen, morfos = muoto.) ihmisen kaltainen, ihmistä jäljittelevä, esim. antiikin jumalat Antropomorfia merkitsee inhimillisten ominaisuuksien, ajatusten ja tunteiden sijoittamista ei-inhimillisiin olentoihin ja esineisiin , erityisesti eläimiin ja jumaliin. (Ongelma Jumalaa ei voi ilmaista ihmiskäsittein; ihminen voi ilmentää itseään vain käyttämällä inhimillisiä mielikuvia. Antropomorfistisia käsitteitä voi soveltaa Jumalaan vain vertauskuvallisesti.

Objektiivinenkin totuus on vallankäyttöä, jolla pyritään johonkin muuhun kuin puolueettomaan informaatioon. Tämä käsitys vaatii kirjoittajalta ja lukijalta tietoisuutta kaikkien totuuksien suhteellisuudesta ja myös tehokkaita retorisia aseita, joilla taistella vallitsevia totuuksia vastaan. Edes tieteellistä kieltä ei voi pitää puhtaana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset