JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

Naapuri muutoksen kourissa

Suomi seuraa Ruotsia niin pahassa kuin hyvässä, varsinkin pahassa. Vuonna 2010 maahanmuuton rajoittamista ajavat ruotsidemokraatit (Sverigedemokraterna, SD) pääsivät parlamenttiin 5,7% äänisaalillaan. Pääpuolueet eivät suostuneet edes neuvottelemaan heidän kanssaan. Nyt SD:n osuus on 12,9% ja ennusteen mukaan ensi viikolla 19%,  hyvässä lykyssä SD on toiseksi suurin puolue.

Tämä humaanisuuden suurvalta on tarjonnut suojaa kaikille sitä tarvitseville maahanmuuttajille. Vuonna 2014-2015 eli 24 kuukauden aikana Ruotsiin tuli 244 178 pakolaista, joista 138 023 sai oleskeluluvan. Tanskassa vastaavat luvut olivat 36 107 ja 24 446. Ruotsin väestöstä (10 miljoonaa) 16 % on muualta kuin länsimaista. Maan väkiluku on kasvanut viimeisen 13 vuoden aikana miljoonalla, joista 80% on maahanmuuttajia. Ennusteen mukaan seuraavan 11 vuoden aikana lisäystä on taas miljoonan verran. Turhaan ei SD ihmettele, miten käy ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, vaikka siirtolaislakeja on vuodesta 2016 lähtien merkittävästi tiukennettu.

Venäjä on juuri aloittanut uudestaan Syyriassa pommitukset tarkoituksenaan yhdessä presidentti Assadin hallinnon kanssa tuhoa 3-miljoonaisen Idlibin maakunnan vastarinta. Trump juuri twiittasi (alla), että suurhyökkäys merkitsee suurkatastrofia siviilien tuhoamisessa. Jos arvata saa, niin hyökkäys merkitsee valtavaa pakolaisaaltoa Eurooppaan lähikuukausina. EU joutuu tekemään hankalia päätöksiä ja nopeasti, mikäli aidosti halutaan välttää suuria siviilien ihmisuhrimääriä. Nykyaikana ei enää riitä, että kirkossa rukoillaan heidän puolestaan sekä pyydetään heitä turvautumaan Herraan.

Trump:  ”President Bashar al-Assad of Syria must not recklessly attack Idlib Province. The Russians and Iranians would be making a grave humanitarian mistake to take part in this potential human tragedy. Hundreds of thousands of people could be killed. Don’t let that happen!”

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Paavihan on toivottanut uudisasukkaat Eurooppaan, kaiketi Vatikaaniin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Kunhan se paavi joutaa noudattamaan Raamattuaan eli muun muassa myy kaiken omaisuutensa ja antaa sen köyhille (en ihmettele että uskovaisilla on pikkaisen vaikeuksia yleensä tuon ohjeen kanssa)......
Eli en kamalasti odota moisen tapahtuvan saati että Vatikaaniin tulee turvapaikanhakijoita suurin määrin. Ohjeita sieltä tulee kyllä kovasti muille.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 8/RO: "Kunhan se paavi joutaa noudattamaan Raamattuaan.."

Nyt kun paavi on astunut utravanhoillisten miinaan, olen kerännyt hänestä puolustuskirjoitusta, mutta saapi nähdä, tuleeko siitä mitään - siis tekstistä.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Eipä se Ruotsin muutos vaaleissa nyt niin radikaali ole, mutta oletteko seuranneet blokkien muuttuneita kannanottoja maahanmuuttopolitiikkaan? Se voi olla muutos ja sitä pitää Suomessa seurata. Se Haaparannan juna voi tuoda sitä elintasopakolaista kohta naapurista Suomeen.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Tuskin mitään sen suurempaa pakolaisaaltoa tämän hyökkäyksen seurauksena tulee. Kaikki varakkaathan ovat täällä jo, elämässä enimmäkseen sosiaalituilla; omia rahoja kun ei tarvitse käyttää kuin ehkä luksusbemarin ostoon.

Köyhemmillä ei ole varaa maksaa ihmissalakuljettajille; ainoa mitä he voivat yrittää tehdä on väistellä luoteja ja pommeja.

Nikolai Holopainen

Mihin sivustoihin perustatte näkemyksenne Syyrian tapahtumista? Assadista voi olla montaa mieltä, mutta asukkaat ovat ennemminkin palaamassa hänen hallinnon kontrolloimille aluelle kuin lähtemässä evakkoon. Siitä ei paljon hiiskuta. Väärin sammutettu. Assad must go.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 4: ”Mihin sivustoihin perustatte näkemyksenne ..”
Aloittaa voisi vaikkapa klikkaamalla tekstissä sanaa Trump. Sieltä löytyy taas pitkiä ketjuja. Myös yhtenä lähteenä minulla on vuokralaisena alueelta paennut syyrialainen, jonka lähisuku on edelleen siellä.

Mielestäni hyvä analyysi myös Clarinilta:
https://www.clarin.com/mundo/comienza-ultima-batal...

PS. Kannattaa pistää omiin rekisteritietoihin tunnistettava kuva, jotta US:n järjestelmä hyväksyy kommentin automaattisesti eikä vaadi blogistin hyväksyntää, kun epäilee kommentoijaa trolliksi.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

Pommitusten aloittaminen uudelleen osuu sopivasti Ruotsin vaalien alle. Saattaa sataa SD:n laariin muutama ääni lisää.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Muutokselle Ruotsissa on syntynyt vahingossa sosiaalinen tilaus.

Isojen linjausten takana on kansalaisten kokemukset. Piru asuu yksityiskohdissa. Paikallistasolla asukkaat joutuvat omassa kunnassaan nykyään ns. maksumiehiksi ja sijaiskärsijöiksi.

Pikkuterrori rehottaa, roskaaminen on lisääntynyt, slummiutuminen on kasvanut ja asuntoja ei omille kansalaisille ole enää tarjolla ( jonot Tukholmassa n. 25 vuottaa ), kouluissa on oppimisrauha monin osin jo mennyt, no-go alueet saavat ihmiset pelkäämään yhteiskuntarauhan menettämistä ja pelastustoiminnan loppumista. Kansalaiset kokevat tulleensa petetyiksi. Eli joku on vienyt sen mulle kuuluvan juuston.

Tiedetään myös hyvin, että tulevissa vaaleissa maahanmuuttajat kannattavat niitä puolueita, jotka tukevat sosiaaliavustuksia ja rajattomuutta. Tämä on saanut monen äänestäjän jo kavahtamaan ja miettimään yhteiskunnan varojen riittävyyttä ja tästä johtuen hakemaan vaihtoehtoista politiikkaa, joka tulppaa varojen tuhlaamisen. Ruotsin itsensä toteuttama politiikka tuleekin nostaamaan SD n yhdeksi suurimmista puoleista.

Oma suu kun on sittenkin lähempänä, kuin se kontn suu.

Edit. Syyrian ja ao. alueen rauhalla on Ruotsille suuri vaikutus ja myös mahdollinen riski. Ruotsissa asuu jo 120 tuhatta syyrialaisiksi laskettavaa, osa näistä on pakolaisstatuksella tulleita. Voidaan siis vaan arvata, mihin hädän hetkellä lähdetään pommituksia pakooa. Ei lähialuueelle, vaan Ruotsiin. Siellä on jo tuttuja.

https://sv.wikipedia.org/wiki/Assyrier/Syrianer_i_...
.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Ruotsi on ottanut kantokykyynsä nähden liikaa turvapaikanhakijoita. Kulttuurien yhteentörmäys on tuottanut ongelmia, mutta myös eurooppalaisten, tässä tapauksessa ruotsalaisten halu antaa maahanmuuttajien elää kuten oli tapana entisessä kotimaassaan. Ei ole vaadittu sopeutumista uuteen kotimaahan vaan kantaväestön on pitänyt sopeutua. Nyt nostetaan kädet pystyyn kun huomataan että yhteiskunnassa toimii useita yhteisöjä, joilla on omat toimintaperiaatteet sisäisine lakeineen - Useita pieniä yhteiskuntia yhteiskunnan sisällä.

Euroopan maahanmuuttopolitiikka on haitallinen sekä maahanmuuttaja-asukkaille että kantaväestölle. Sopeutumattomuus yhteiskuntaan ei palvele ketään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset