JaakkoKorpi-Anttila Eläkevaarina opettelee lavatanssia, espanjaa ja englantia. Kaikki on lainattua, joten kaiken voi lainata.

Kaikki blogit puheenaiheesta Työ

Työ, työllisyys, työttömyys ja mielikuvat

  

 

 


Ilman työtä ei ole työterveyttä. Toisaalta työttömyys on uhka  kansanterveydelle. Eikä se työttömyystilastojen valossa ole vähäinen. Työnhakijoiden määrä on yli kymmenkertainen avoimiin työpaikkoihin verrattuna ja työttömien työnhakijoidenkin kuusinkertainen. Siltikään puhe työvoimapulasta ei ole turhaa. Niihin töihin, joihin tekijöitä tarvitaan, ei rekrytointi onnistu, koska täsmäosaajista on puutetta. Mutta onko osaajien puute tosiaan niin paha, kuin tilastojen perusteella näyttäisi?

 

Elämää poliittisesti korrektissa keinotodellisuudessa

Tuttuvani oli vastikään ollut koulutuksessa, joka sinänsä tuntui ihan hyvältä, mutta silti sen jälkeen oli hiipinyt mieleen ajatus siitä, että mistä tässä nykyisessä työelämässä oikein on kysymys. Niinpä hän esitti kysymyksensä minulle.

"Olemmeko tulleet siihen tilanteeseen, että kaiken ihmisbrändäyksen ja työnantajien hienojen lupausten keskellä, meille on syntynyt jokin keinotodellisuus? Siinä keinotodellisuudessa asiantuntijat uskottelevat olevansa jotakin, mitä he eivät ole ja työnantajat taas ovat tarjoavinaan jotakin, mitä eivät oikeasti pysty tarjoamaan."

Päättäjien ja kansan kiukuttelua murrosaikana

Mielipiteenvapausasioissa konservatiivinen Kokoomus haluaa tarttua kaaokseen suitsimalla poliittista keskustelua. Perussuomalaiset haluaa estää vääränlaisten ihmisten maahantulon. Keskusta haluaa estää maaseudun tyhjenemisen. SDP yrittää estää keskiasteen tai alemman koulutuksen saaneiden suhteellisen köyhtymisen lisääntymistä. 

Edellä mainitut tavoitteet saattavat tuntua hyvin erilaisilta, mutta niissä on lopulta kyse yhdestä ja samasta asiasta. Siitä kenellä on valta. 

Poliiseille kiitos

Jäin juuri kiinni ratsiassa, ylinopeudesta.  Kohtuullisestakin eläkkeestä on paskamaista maksaa kohtuuttomia sakkoja.

Mutta kiitos työtään tekeville, eduskuntamme päätöksiä toteuttaville poliiseille asiallisuudesta.  Yksi heistä  jopa kevensi tilanetta toteamalla, että voisin hankkia autooni pienemmän voimanlähteen.

 

UUDET UUDISRAIVAAJAT VAI PERÄKAMARIPOJAT

UU

                        UUDET UUDISRAIVAAJAT VAI PERÄKAMARIPOJAT? 

Demokratia työpaikalla

Joona-Hermanni Mäkinen kirjoitti eilen 7.8. kolumnin ”Työpaikan tyranniasta”. Kirjoituksessa käsitellään työpaikan hierarkioita ja tuodaan esille kuinka demokraattisesti johdetuissa yhtiöissä saataisiin todennäköisesti parempia tuloksia aikaan.

Ajatus sinällään ei ole huono. Kaikki työntekijät omistavat yrityksen ja tekevät yritystä koskevat päätökset yhdessä. Ei ole hierarkiaa vaan pyritään yhdessä viemään yritystä eteenpäin. Eihän siinä.

Robottivero & tulevaisuuden yhteiskunta

Digitalisaation mukana työelämä muuttuu radikaalisti ympärillämme ja siihen on kyettävä reagoimaan hyvinkin nopeasti. Jo tällä hetkellä robotit korvaavat työmarkkinoilla ihmisiä ja tulevaisuudessa yhä useampi jää työttömäksi. Se että robotit tekevät tulevaisuudessa suurimman osan töistä ei sinänsä ole ongelma ja tulee varmasti helpotuksena useille ihmisille. Ongelma kuitenkin on se, että jonkun pitää maksaa koko ajan lisääntyvän ihmismassan elämä. Eikä työttömät pidä yhteiskuntaa pystyssä.

Työllistämisen vaikeus

Ihmisten työllistäminen, tai edes itsensä työllistäminen on melkoinen ponnistus.

Kolme viikkoa kioskin pyörittämistä riitti opiskelijoille: "Yrittäjyys ei ole minun juttuni"

Erinomaista että kokeilu mahdollistettiin. Toivottavasti me työssäkäyvät osaamme myös arvostaa sitä, että työpaikan perustaminen (edes itselleen) muilla kuin verorahoilla on melkoinen ponnistus.

Ja vaatii melkoisia persoonia ja heiltä uhrauksia.

Lapsentekoriski - Ulinaa yrittäjärealiteeteista

Työntekijöiden palkkaus ja siihen liittyvät käytännöt ovat melkoisia kuumia perunoita. Kaikkia pitäisi kohdella samanarvoisesti, mutta kohdellaanko oikeasti? Mitä saa työnhakijasta sanoa ja kuinka tämä pitää ilmaista? Sosiaalisessa mediassa pomppasi vastaan kyseinen twiitti:

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä